Olen viime viikolla törmännyt muutamiin blogeihin, joita olen alkanut seurata. Blogit käsittelevät kirjoja ja niiden innoittamana päätin perustaa itsekin blogin. Tarkoituksenani on kirjoitella lukemistani kirjoista, mutta olen ihan varma, että toisinaan kirjoittelen jostain ihan muustakin.

Blogini on lähinnä siis lukupäiväkirja, vaikka päivittäin sitä tuskin kirjoittelen. Pienempänä en ainakaan onnistunut kirjoittamaan päiväkirjaan joka päivä, asiaa nyt ei vaan aina ollut. Toisinaan saattoi kulua parikin viikkoa kirjoittamatta. Joten jos blogia ei päivitetä päiväkausiin, ei hätää. Kirjoittaja on luultavasti uppoutunut kirjojen pariin tai opinnot pitävät kiireisenä.

Hieman lukemistani kirjoista.. Haluaisin sanoa että olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen. Tosin olen huomannut että se ei ihan pidä paikkaansa. Esimerkkinä mainittakoon, että jostain kumman syystä suomalaista kirjallisuutta ei minun lukulistaltani paljoa löydy! Yritän parantaa tapani ja lukea enemmän suomalaisten kirjailijoiden tuotoksia, joten vinkkejä otetaan vastaan. Enimmäkseen tulee luettua jännityskirjallisuutta, fantasiaa ja joskus jokunen chick lit-kirjakin löytyy kirjapinosta. Joitain klassikkojakin on tullut luettua, mm. Sinuhe Egyptiläinen. Kyseisen kirjan luin tosin 15-vuotiaana ja siitä on nyt jo tovi kulunut. Ehkäpä olisi aika lukea se uudestaan!

Kirjoittelen blogia lähinnä omaksi huvikseni, en siis yritä olla minkään valtakunnan kirjallisuuskriitikko tai sanoa mikä kirja jonkun olisi ihan pakko lukea ja mikä jättää lukematta. Kaikilla kun on oma makunsa eikä oma makuni ole sen parempi kuin jonkun muunkaan. Tietenkin joitain kirjoja saatan hehkuttaa enemmän kuin toisia, mutta ymmärrän kyllä, että jonkun muun mielestä samainen kirja saattaa olla jollekin epämiellyttävä lukukokemus.

Pitemmittä puheitta, toivon että joku joskus saattaisi saada blogistani kirjavinkin ja kiinnostua lukemaan kirjan, josta itse olen pitänyt. Ja kuten aiemmin mainitsin, minulle saa antaa niitä kirjavinkkejä myös. Varsinkin näistä kotimaisista kirjoista!